keskiviikko 9. syyskuuta 2009

ihana keskiviikko ym

Nyt on kouluviikon paras päivä, eli keskiviikko :) Kaikki pääsee koulusta klo 12. Olin ymmärtäny vähän väärin, eli keskiviikkosin bussi lähtee koululta jo 12.50 joten pääsen viettämään mukavaa koti-iltapäivää.

On myös jotain muuta mitä oon ymmärtäny väärin, eli mun host veli Thiboult ei olekaan host maman lapsi, vaan host papan. Charlotte ja Thiboult siis on sisaruksia. Liian monimutkanen perhe ymmärrettäväks ranskaksi. Sitten oli hieman outo tilanne kun kysyin Marielta että käykö se isänsä luona usein, niin sain kuulla että isä on kuollut, johonkin sydänjuttuun, sillon ku Marie oli 6-vuotias. Onneksi osasin edes jollain tavalla pahoitella asiaa eikä Marie vaikuttanut millään tavalla kiusaantuneelta tms. On tosi ihanaa että Laurence ja Fred on löytäny toisensa, ne on ihan umpirakastuneita edelleen :) Aina kun ne juttelee keskenään ni ne näyttää hirmu ilosilta ja nauraa paljon. Marien ja Fredin suhde on myös tosi hyvä.

Tänään oli aika hassu päivä koulussa, tai oikeestaan tuntien jälkeen. Elodien piti mennä hammaslääkäriin joten se lähti heti tuntien jälkeen sinne. Yleensä syön aina Elodien ja Manonin kanssa, mutta nyt kumpikaan ei ollu paikalla (Manon asuu lähellä koulua eli lähti kotiin tuntien jälkeen), joten Elodie sano että tässä on mun kaveri Damien, mee sen kanssa syömään. No, söin Damienin ja joidenkin sen kavereiden kanssa, hmm Kevin ja joku muu.. Ihan ihme tyyppejä, ne vaikuttaa siltä ku ne olis pilvessä koko ajan! Kevin on kyllä siitä kiva että se puhuu englantia. Ne varotti mua kauheesti Rémistä, en ihan ymmärtänyt miksi mutta sen kanssa ei kuullemma kannata kaveerata hirveesti. Tai ehkä ne tarkottaa että sen kanssa ei kannata seurustella, en tiedä :P

Ahhahhaa Rémi on niin hassu. Se flirttailee mulle edelleen kokoajan, ja kaikki kyselee multa että mitä mieltä oon siitä. Se on ihan mukava tyyppi mutta ei kyllä muussa mielessä kiinnosta, sori vaan :P

Täytyy kyllä sanoa että miestarjonta on paljon parempi kun Suomessa, lälläslää vaan! Tosin kielimuurin takia vähän vaikeesti tavoiteltavissa.

Mut esitellään uusille ihmisille aina näin: Tässä on Mia, Mia on suomalainen, Mia puhuu Suomea Ruotsia Englantia Ranskaa ja vähän Venäjää, Mia ei polta eikä juo. Toisin sanoen, kielitaito ja raittius on ranskalaisten mielestä hyvin erikoista.

Tykkään muuten ranskalaisista poskipusutervehdyksistä, paljon kivempaa kun suomalainen moi kolmen metrin päästä. Tosin siinä menee aikaa kun koulussa joutuu pusuttelemaan kaikkien kanssa. Pojat kättelee toisiaan, niillä menee tervehtimisiin vähän vähemmän aikaa. Kaikki oli tosi tyytyväisiä kun opin tekemään sellasen muiskausäänen, aluks se tuntu hölmöltä koska huulet ei edes koske poskea, mutta lopulta rupesin vaan tekemään niinkun muut eli muiskaisemaan samalla.

Nyt tunnen mun luokkalaisia paljon paremmin. Siellä on jonkun verran klikkejä, ja on hassua kun ite oon ihan niiden ulkopuolella ja oon millon kenenkin kanssa. Joskus oon luokan ”eliitin” eli Marionin, Alicen ja vielä yhen tytön kanssa jonka nimi on joku ihme Noemi. Joskus taas oon ”luusereiden” kanssa joita on Laura, Morgane ja kaks muuta, ja joskus ”perus”-tyyppien kanssa eli Floriane, Cassandra, Alexandre, Alicia jne. Tunnen hirveesti ihmisiä mutta en oo ehtiny ystävystyä mitenkään kovin syvästi kenenkään kanssa.

Zoé, mun rakas pikkusisko madame ZoZo on tosi söpö :D Se aina haluu leikkiä mun kanssa vaikka en tajuakkaan mistään mitään. Me aina ilmeillään ruokapöydässä Zoén kanssa. Ja Zoé tanssii koko ajan, sillä on aina bileet käynnissä :D Oon oppinu heti mitä on ”mennä rikki” ja ”toimia” ranskaks, koska kaikki lelut on joko rikki tai sit ne ei toimi :D

Tänään syötiin illallista mamin ja papin eli isovanhempien kanssa. Oli kyllä taas hyvää :) Oikeesti täällä ruoka vaan on niin hyvää etten kyllä ikinä tuu takasin Suomeen. Tai sitten opettelen tekemään kaikkea mitä täällä syödään :)

2 kommenttia:

  1. Haahhahhaa ihana kuulla miten sulla menee. Mulla on vãhãn erilaista noitten koulukavereitten kaa, ku toi koulu on niin mielettõmãn iso. Mut kyl alkaa jo ihmisten kasvoja tunnistaan. Hassua vaan ku jotkut ihan randomit moikkaa, vaik en muista ikinã nãhneenikããn niitã. Ja ku mulla ei oo mitããn ns. vakituista luokkaa, ni kokoajan on tekemisissã eri ihmisten kanssa, joten on vãhãn hankala silleen heti tutustua keneenkããn. Mut oon mã jo muutaman ihan hyvãn kaverin lõytãny, ja tosi moni moikkaa tai hymyilee ku kãytãvãllã tulee vastaan.
    Ja btw poutine on ihan kamalan makusta jos se ehtii jããhtyã ennenku sen ehtii syõdã.

    VastaaPoista
  2. Ei hitsi nyt kyllä alan minäki miettiä, että oispa pitäny lähteä vaihtoon. Tietenki mulla ois ollu suuntana jenkit, ja ei voi tietää millasta siellä ois ollu... Mutta joka tapaukses upeelta kuulostaa.

    VastaaPoista